Eilen illalla ihmettelin, miksi koirat pistivät pystyyn niin helvetillisen möykän. Kävin katsomassa takaverannalla. Molemmat koirat, Daisy lähinnä innoissaan, Viivi karvat pystyssä, kauhun ja verenhimon villiinnyttämänä, räksyttivät aidan taakse, mutten erottanut siellä mitään. Ajattelin, että jossain kauempana jolkottelee todennäköisesti poro. Viivin sekopäisyys kyllä vähän ihmetytti. Ei se sillä tavalla etäällä rymistävästä elukasta villiinny. Daisy haukkui aidan luona, Viivi pinkoi paniikissa selkäni taakse.

Sitten hoksasin, että aivan meidän takapihan aidan toisella puolella (onneksi siitä tehtiin noin julmetun korkea) seistä jökötti hirvi ja tuijotti murhanhimoisena meidän räksyttäviä hurttiamme. Minähän pingoin samantien sisälle hakemaan kameraa, mutta hätäisesti napsittu kuva on todella epäselvä. Yritin mennä lähemmäs, mutta sehän rymisteli karkuun. Hyvä on hirvityksen suojaväri. Ja huomatkaa tuon aidan korkeus. Ei siitä hirvikään selviäisi. Silti näin viime yönä pahaenteisen unen, jossa Daisy oppi ylittämään sen kahdella apuponnistuksella. Kuvitelkaa siis koiraa, joka hyppää kuin kolmiloikkaaja hyppäisi korkeutta.

           1536598.jpg

Kuvassa näkyvät myös rumat risu -ja roskakasat, joita olemme yrittäneet tässä lumen sulettua raivata ja polttaa. Ja keskelle pihaa kaivettu ura, johon on tarkoitus tehdä kivetetty polku. Näistä puutarhaunelmista kerronkin sitten joku toinen kerta.