Daisy on tempo-imuri. Tähän asti sitä on saanut lenkillä hoputtaa koko ajan, silloinkin, kun Viivi on ollut mukana, mutta tänään se juoksi rattaiden edessä ja kävi välillä ihan riehakkaasti hyppimäänkin, niin kuin nuoren koiran kuuluu. Jouduin pysähtelemään, mutta nyt jo vähän harvemmin, ja sain pitää pysähdysten välillä tuttua marssitempoa. Tyttö näyttää omaksuvan taluttajan tahdin - ainakin osittain. Uskalsin jopa yrittää hölkkäämistä, mutta sitä tahtia sain pitää vain puolisen kilometriä, kun Daisy jo vetäytyi selän taakse ja vastusti näyttävästi. Reippaili taas, kun suvaitsin lopettaa moisen intomielisen hötkyilyn ja palata kävelyyn.

       1597609.jpg

Kuvassa Daisy ja Nemi lukevat Hyvät tavat -kirjaa, mikä onkin osuva valinta. Daisy nimittäin viuhahti pusikkoon samantien, kun oli ensin päässyt fleksistä vapaaksi ja käynyt kerjäämässä rapsutukset. Ensin se ajoi naapurin karvapehkon (kissan) haapaan, mistä kehuin sitä kovasti, koska naapurin pehko on pomottanut meidän katteja oikein olan takaa. Sen jälkeen se jatkoi viuhahteluaan ja näin, kuinka se turkki hulmuten veteli näreikön läpi suoraan naapurin koiran luo. Huusin tietenkin takaisin, mutta vaikka se takuulla kuuli, ei korvaansa lotkauttanut.

Nykyään se ei enää jää naapuriin asumaan. Teki hyvät päivät toivotettuaan u-käännöksen ja pinkoi suorinta tietä takaisin. Totesin sille (niin kuin se oikeasti ymmärtäisi), että saat sinä urhoasi käydä tervehtimässä, mutta muistatkin tulla välittömästi takaisin, eikä loikita tielle vaan rämmitään kiltisti pusikon poikki. Naapurin koirakin rauhoittuu heti Deen käytyä. Eivät jää leikkimään, moikkaavat ja eroavat. Viivin aikoihin Daisy olisi selvästi tahtonut asua ennemmin naapurissa. Naapurin kersat pitivät sitä omanaan ja urho oli ehdottomasti mieluisampi kaveri kuin Viivi. Ilmankos Terroristi Viivi oli niin mustasukkainen ja katkera aina, kun D palasi kyläreissultaan.

Myös Nemillä on käytöstavoissa hiomisen varaa. Eilen se oli saanut kynsiinsä meidän pihakurren. Oravan, joka pyörii pihapuissa ja kiusaa Deetä ihan ilokseen. Nyt oli ilo kaukana. Se oli saanut sellaisen tällin, että oli ihan shokissa, eikä päässyt kiipeämään turvaan. Ehdin napata Nemiä niskavilloista ja patistaa kurren pienen hengähdystauon jälkeen tiehensä. Nemi vielä kehtasi raapia naarmut käsivarteen, kun yritti hypätä niskaotteesta uudelleen oravan kimppuun. Perhanan katti!