Löysimme Daisyn kanssa puolitien. Minä kävelen lenkillä reippaasti pysähdysten välit ja Daisy ei mukise vastaan vaan hölkkää, ei laahusta. Sen sijaan itse tein myönnytyksen ja sallin sen haistella vähän kauemmin niillä ruohomättäillä, joihin se kaikkein pakottavimmin tahtoo tutustua - joskin niiden pysähdysten määrä on rajoitettu. Tällainen sanaton sopimus tuntui sopivan Daisyllekin, joka suvaitsi hölkätä rattaiden edellä huomattavasti paremmin kuin tähän asti, kunhan sai välillä pysähtyä imppaamaan hivenen pidemmäksi aikaa ilman kiukkuista kiskontaa. 

Tämän päivän lenkki oli pidempi kuin tavanomainen 6km. Lenkin pidentämiseen otin vapauden, koska tuo "reipas" kävely, johon sain Daisyn myöntymään, on kuitenkin hitaampaa kuin normaali marssitahtini. Vaikka tämä pidennetty lenkki ei miellyttänyt rakkiparkaa lainkaan, sekin ilmiselvästi piti tällä systeemillä flekseilystä menneitä kertoja enemmän. 

Eniten ilahdutti se, ettei Daisy karannut. Kotona jäin Juhon ja vauvan kanssa etupihalle. Daisyn laskin hetkeksi vapaana juoksemaan ja vein sitten takapihalle, jottei karkaisi kissojen perässä tielle. Se ulisi kuitenkin niin sydäntä raastavasti pois aidan takaa, että uhkarohkeasti päästin sen takaisin. En ole ikinä nähnyt Daisya niin riehakkaana (paitsi Viivin kanssa). Se ryntäili päättömänä ympäri pihaa ja kiehnäsi nurmikolla kuin mielipuoli. Ensimmäinen kerta, kun Daisy ihan riehumalla riehui. Kuin olisi päässyt vapaaksi viiden vuoden vankeudesta, vaikka oli eristyksissä vain 5minuuttia.

Pelkäsin, että joudun kohta pakkaamaan penskat takaisin rattaisiin ja ravaamaan naapurin pihaan hakemaan karannutta hurttaa, mutta ei. Ennen se olisi viihtynyt kotipihassa minuutin jos sitäkään ja painunut sitten räksyttävän urhonsa luo, mutta nyt se oli vallan tyytyväinen tasan siinä missä oli. Kävi kerran vilkaisemassa metsän puolta, mutta tuli heti kutsusta takaisin. Ällistyttävää!

Tästä rohkaistuneena otinkin vauvan rintareppuun ja lähdin Juhon ja Daisyn kanssa viereiselle metsäautotielle. Siellä en ole enää aikoihin uskaltanut Daisya vapaana juoksuttaa, kun naapurin lintukoira on haukkuetäisyydellä. Nytkin pelästyin, että huonosti kävi, kun tytsy pyöri aikansa ympärillä ja ravasi sitten näyttävästi pöpelikköön suuntana naapurista kantautuva haukku. Huutelin sitä aikani, mutta olin aivan varma, ettei se hakematta takaisin palaa. Ei ole palannut koskaan. No.. tällä kertaapas palasi! Se oli haukun riehakkuudesta päätellen käynyt tervehtimässä poikakaveriaan ja pinkoi sitten täyttä ravia takaisin kotiin. Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen. Ei siinä voinut kuin tuijottaa ällistyneenä, kun näin supimaisen karvakasan lentävän pusikon keskeltä. Hyvä tyttö!