Nyt Juho sitten stressaa vauvasta. Ensimmäinen yö samassa huoneessa meni hyvin, toisena iltana jouduimme siirtämään pinnasängyn sieltä pois, koska Juho ei suostunut nukahtamaan. Silloin Juho itki vauvan pois vientiä vastaan, mutta koska pikkuveljen läsnäolo ilmiselvästi valvotti Juhoa, mitä muutakaan siinä olisi voinut. Eilen siirsin Jannen taas Juhon huoneeseen ja nyt on tarkoitus myös jäädä sinne, vaikka illalla isoveikka olisikin tahtonut ennemmin vaikka olohuoneen sohvalle kuin samaan huoneeseen. Tahtokoot mitä tahtoo, mutta huone jaetaan.  

Olen tässä näin jääräpäinen, koska näen poikien yhteiselossa niin paljon myönteisiä puolia. Juhon on opittava jakamaan - paitsi huomio, myös käytännön asiat - ja se on helppoa, kun on toinen, jonka kanssa on pakko jakaa. Yhteinen huone myös auttaa poikia (toivottavasti) 'kasvamaan yhteen'. Ikäeroa ei ole kuin se 2,5v., mutta sekin näkyy etenkin näin pieninä. Jakamiseen opitaan. Jakamisen kyky tekee ihmisestä vähemmän itsekkään, mikä on tulevaisuudessa iso hyve. Välittämäänkin opitaan, kun kasvetaan yhdessä. En usko pätkääkään siihen, että veljekset automaattisesti, pelkän verisiteen vuoksi tuntevat veljeyttä. Ei se vaan mene niin. Kun pojat kasvavat ja oppivat vaatimaan yksityisyyttä, voidaan antaa molemmille oma huone. Sehän on ensimmäinen selvä askel kohti itsenäistymistä.

Nyt olen väsynyt. Ensin Juhon temppuilu valvotti illan, en ennättänyt nukahtaa ennen Jannen syöttöä, enkä enää syötön jälkeen saanut unta. Sitten tulikin jo toinen syöttö ja Juhokin heräsi jo kuudelta.