Valvoin koko yön. Sain unta vasta siinä vaiheessa, kun ulkoa kajasti jo päivänvaloa. Syy: supistukset. Alkuyöstä alkoivat ja tulivat niin tulisina, että pahaa teki. Ravasin vessassa ja kiehnäsin sängyssä, odotin, pääseekö aamulla sairaalaan. Vauva oli koko eilisen päivän melko vähäliikkeinen, mutta yöllä haki asentoa minkä ennätti. Välillä tuntui, kuin olisi jo työntänyt kokeeksi päälakea ulos. Kolmelta aamuyöllä supistukset loppuivat kuin seinään, mutten saanut enää unta.

Nyt aamulla Jani kehtasi aloittaa päivänsä kiroilemalla ja manaamalla, oikein hakemalla haki kettuuntumisen aiheita, vaikka oli yön tuhissut tyytyväisenä unessaan minun kärventyessä vieressä. Juhokin nukkui yli puoli tuntia pidempään kuin normaali arkiaamuna, joten meikäläisen huumorintaju loppui ukon osalta hyvin lyhyeen. Kiukuttelun ymmärrän, jos sille on PÄTEVÄ SYY. Se syy on kerrottava myös toiselle, ettei joudu vieressä olija nielemään sylkeä tietämättä miksi.

Minulla on yön supistuksista vatsa ihan hellänä ja valvominen aiheutti murhaavan päänsäryn. Miksi supistusten pitää äityä noin järkyttäviksi nimenomaan YÖLLÄ? Päivällä ne kestäisi ihan hyvin, kun on muuten virkeä. Olen aina pitänyt itseäni aamu-aktiivisena, mutta jos kroppaa on uskominen, yö on viriilein aika.

Eilen siivottiin yhdessä kodinhoitohuone ja suihkutilat. Jynssäsin ammeen puhtaaksi, mutten jaksanut enää illalla sinne pulahtaa. On hyvin harvinaista, että minä ammeessa kylven. Nyt se olisi tehnyt tosi hyvää. Tänään epäilen, etten jaksa senkään vertaa... Tavoitteesta jäi uupumaan vauvan housupuvun toinen hiha. Yhden sain tekaistua valmiiksi, mutta sitten loppuikin ilta kesken.