Lyödäänpäs riskitöntä vetoa siitä, milloin tämä ipana putkahtaa maailmaan. Ei panoksia, pienen palkinnon voin luvata jos joku oikein arvaa. Eli veikkauksia:

- tulokkaan syntymäpäivä

- tulokkaan paino (+/- 20g) ja pituus (sentilleen)

- miten kauan synnytys kestää (10 minuutin heitto sallitaan)

- tuleeko itse vai käynnistetäänkö

Apua veikkailuun: laskettu aika 16. päivä (ensi sunnuntai). Lapsi on alhaalla, pää asettunut, mutta mikään muu ei sitten olekaan edistynyt. Supistuksia tulee vain pari yössä ja yleensä yksi tai kaksi lievempää päivällä. Yösupistukset parhaimmillaan melko kivuliaita, mutta tulosta ei näytä syntyvän. Esikoinen käynnistettiin 2vkoa lasketun jälkeen, synnytys kesti 6h10min, painoi syntyessään 3 980g ja oli 50cm pitkä. Tästä ei povattu tuon painavampaa.

Nyt arvauksia kehiin! Sukulaisetkin saavat osallistua, koska huijaaminen on mahdotonta. Arvausten oltava blogissa kaikkien nähtävillä ENNEN sairaalaan lähtöä. Palkinto on siis jotain pientä ja lähetetään postitse (mahdollisten voittajien yhteystiedot utelen myöhemmin). Jokaisesta oikeasta arvauksesta lähetän jotain pientä eli kaikkiin ei tarvitse oikein vastata.  

Oma veikkaukseni on olotilaani nähden varsin optimistinen:

- syntymäpäivä 20.3.

- paino 3 800g ja pituus 51cm

- synnytys kestää 6h - ei yhtään vähempää (tekee mieli laittaa 12h, koska olo on niin järkyttävä, ettei synnytyskään voi olla helppo, mutta yritän ajatella positiivisesti)

- ja ihan luomuna tulee. Toivossa on hyvä elää...