Kyllä on Viivi oppinut, kuinka kissasta tehdään kaveri - ainakin silloin, kun emäntä on vahtina paikalla. Leevi ja Wagner kävivät hyvästä opista, tosin Wagner oli kai syntyjään koiravastainen, kun ei koskaan ihan sydänystäväksi lämmennyt, mutta Leevistähän tuo sai unikaverinkin. Kurjasta alusta huolimatta. Viivihän oli kaikkea muuta kuin mukava pentu. Rajuus oli kissojen kohdalla vielä pahempaa kuin Juhon suhteen.

Kun Daisy, joka käy kai läpi jonkinlaista murrosikää, oli ulkona, päästin Viivin yksin tänne 'ihmisten puolelle'. Nemin otin ensin syliin, ettei lähtisi pinkomaan karkuun. Viivi ei kiinnittänyt aluksi kissaan juurikaan huomiota, haisteli nurkat ruoan toivossa ja tuli sitten kiltisti tervehtimään Nemiä, joka kehräsi sylissä ihan rauhallisena. Vähän luimisti, kun kylmä kuono tökki kylkeä, mutta ei lopettanut kehruutaan. Kun laskin sen sohvalle, se haisteli Viivin kanssa nenätysten pitkän tovin, hyppäsi sitten lattialle ja alkoi pestä itseään koirasta vähääkään välittämättä. Viivi sitä kiltisti tyrkki ja haisteli aikansa. Kun koiran häntä alkoi vispata innokkaammin, Nemi luimisti vähän ja monotti kevyesti tassulla, muttei sähissyt eikä ollut ollenkaan pelokas.

1276051.jpg1276061.jpg

En kyllä Viivistä ollut alunperinkään huolissani. Enemmän minua tuo Daisy huolettaa, kun se on nyt "siinä iässä"... Siinä samaisessa, jossa Viivi oli kaikkein kauheimmillaan.