Kyllä. Tämä teksti sisältää sanan häpyluu. Hartte ja muut Juhon enottimet lopettavat lukemisen tähän. Yökkäilette kumminkin.

Luitte sitten tälle riville? Ajatelkaa, että Jani lukee tämän NIMENOMAAN, koska tässä mainitaan siskonne häpyluu. Eikö yökötä vieläkään? Taitaa tulla pojille ikimuistoinen krapula, kun vuonna 2008 heräävät ja muistelevat illan lukemisia...   

Nyt on siis menossa rv 29 ja joulun jälkijunassa tapahtui miellyttäviä ja vähemmän miellyttäviä muutoksia. Vähemmän miellyttäviä onneksi vähemmän kuin niitä miellyttäviä. Oikeastaan ainoa on se, että alaselkäkivut ovat vaihtuneet yläselkäkivuiksi ja hartiat särkevät alituiseen. Positiivista on, että tämä johtunee lapsen laskeutumisesta, mikä on selvästi helpottanut hengittämistä. Koko vatsan muoto on muuttunut pyöreämmäksi ja pallo on nyt alhaalla, eikä maha näytä enää kulmikkaalta niin kuin jouluna. Kun vielä jouluna jo 30min kävelylenkillä sai huohottaa henkensä hädässä, nyt olen kyennyt useampana peräkkäisenä päivänä kävelemään reippaasti normaalin tunnin lenkin, joskin viimeinen kilometri menee laahustaen johtuen lonkan kiduttavista kolotuksista.

Liitoskivut ovat muuttuneet. Nyt sattuu nivusissa ja häpyluun alueella (siinä se nyt tuli - ja enottimet oksentavat). Vauva myös junttaa itseään lonkkien väliin. Ei koko ajan, mutta ihan tarpeeksi usein. Ei tunnu kivalta. Tähänastinen käsittämätön virtsaamistarve on vähän helpottanut. Suoria potkuja ei enää satele sarjassa rakkoon, vaikka vessassa toki saa ravata edelleen.  

Ensimmäiset kirkkaat maitotipatkin jo tippuivat. Kai sitä voi maidoksi kutsua, vaikkei se vielä maidonvalkoista olekaan. Näillä viikoilla tämän kai pitäisikin tapahtua, vaikka vauvan laskeutuminen näin alas tuntuikin yllättävän aikaiselta. En muista milloin se Juhoa odottaessa tapahtui, mutta ei se kyllä mitään tarkoittanut. Jätkähän odotutti itseään kaksi viikkoa lasketun yli eikä tullut vapaaehtoisesti silloinkaan. Eikä tämäkään vielä tulollaan ole, ei pitäisikään olla. Potkuja satelee ja liikkumatilaa on. Toisaalta nyt vauva tuntuu oikein erityisen levottomalta. En tiedä mitä se tarkoittaa, mutta aivan erilailla liikkuu kuin Juho, joka potki kauhean kipeästi, mutta säännöllisesti. Tämä tulokas on viimeisen viikon ajan kääntyillyt ja vääntyillyt ympäri vuorokauden täysin säännöttömästi, mutta ei ainakaan vielä läheskään niin voimakkaasti kuin Juho ennen laskettua aikaa. Toivottavasti tämä ei tarkoita sitä, että lapsi tosiaan tulee - kuten olen alunpitäen pelännyt - kärsimään koliikista ja ties mistä vanhempiaan kiusaavista vaivoista ja sairauksista.

Tässä siis uutisia tältä rintamalta. Ja jos joku kuvittelee, ettei synnytystä kohtaan tuntemani kammotus ole tällä toisella kerralla yhtä paha kuin ensimmäisellä, voin vakuuttaa, että kyllä on. Ellei jopa pahempi. Äiti totesi muinoin, että kun tässä lasten pyöräyttämisessä on alkuun päässyt, ei sitä osaa lopettaa. Äiti teki sen V-I-I-S-I (5) KERTAA! MIKÄ SITÄ NAISTA VAIVAA!? Eikä meistä kukaan mikään kultakimpale ole ollut, joten kaipa tässä piilee jokin juju, josta en ole päässyt jyvälle. Onhan lopputulos vääntämisen arvoinen, mutta kyllä minä ainakin vielä olen vahvasti sitä mieltä, ettei lopettaminen ole mikään ongelma. Kaksi vääntämisen arvoista saa riittää. Toisaalta, Juhon jälkeen sanoin, että yksi saa riittää.