Tämä on viime aikoina ollut huolestuttavan tavallista. Saimme viikonlopun aikana valmiiksi väliseinä/lokerikko/kirjahylly -rakennelman. Tai mieshän sen pääasiassa väsäsi, minä vain suunnittelin. Ja vähän kittasin ja maalailin siinä vitutuksen ohessa. Ja pari lastulevyä naulasin. Ihan hyvähän siitä tuli, eikä minua sen takia sapeta. Sapettaapa vaan tämä tolkuton, tauoton, hellittämätön väsymys. Koko sirkus ympärillä elää ihan omaa elämäänsä. Kissanpennut hyppivät sananmukaisesti seinille, Juho vetää ihan yksityistä showtaan milloin ilman turvaverkkoa trapetsilla huonoin seuraamuksin, milloin kieli pistorasiassa sähköä niellen. Viivistä on tullut oikea persläpi. Se on ollut sitä aina, mutta tänä viikonloppuna sen haihatus on ottanut jostain syystä oikein erityisen pahasti pannuun. Mies nyt elää aina omaa elämäänsä. Luoja ties, mitä sen päässä liikkuu vai liikkuuko mitään. Onneksi ei osaa sitä kertoa. Voisi olla aika raisua kuultavaa.